Koulutuskokeilusta vahvistusta urasuunnitelmille
Koulutuskokeilu mahdollistaa käytännönläheisen tavan tutustua ammattikorkeakouluopintoihin.
Ammattikorkeakouluopintoihin hakeutuminen on iso päätös. Pystynkö, pärjäänkö, osaanko? Monenlaiset kysymykset poukkoilevat mielessä ja voivat pahimmillaan muodostua esteeksi hakeutumiselle korkeakouluopiskelijaksi. Opintoihin tulee sitoutua useaksi vuodeksi, joten moni kaipaa siksi varmuutta hakeutumiseen.
Koulutuskokeilu mahdollistaa käytännönläheisen tavan tutustua ammattikorkeakouluopintoihin ja juuri itseä kiinnostavaan koulutusohjelmaan tai vaikka useampaan koulutusohjelmaan. Koulutuskokeilussa pääsee 1–10 päiväksi seuraamaan itseä kiinnostavien opintojaksojen opetusta ja keskustelemaan opinnoista asiantuntijoiden, kuten opinto-ohjaajan ja erityisopettajan, kanssa.
Koulutuskokeilu on ELY-keskuksen hankkimaa palvelua, joka on suunnattu TE-toimiston ja kuntakokeilun asiakkaille, jotka voivat olla esimerkiksi vailla ammatillista koulutusta, koulutustaan täydentäviä, osatyökykyisiä, ammatin vaihtajia tai työmarkkinoille palaavia. Koulutuskokeilun tavoitteena on selvittää asiakkaiden soveltuvuutta ja motivaatiota koulutukseen sekä ammatin vaatimuksiin.
Centriassa koulutuskokeiluun osallistunut Päivi Mäenpää oli jo pidempään harkinnut sosionomiopintoja, mutta hän halusi varmistua siitä, että ala ja opinnot vastaavat hänen odotuksiaan. Tämä johti hänen päätökseensä osallistua koulutuskokeiluun. – Minulla oli selkeä tavoite koulutuskokeilulle: halusin ymmärtää tarkemmin, mitä sosionomiopinnot sisältävät ja miten pärjäisin niissä. Lisäksi halusin tutustua avoimen ammattikorkeakoulun mahdollisuuksiin, erityisesti polkuopintoihin, Päivi kertoo.
Yhdessä ohjaajan kanssa Päivi valitsi opintojaksoja, jotka tukivat parhaiten hänen kiinnostuksenkohteitaan. Päivi seurasi opetusta muun muassa englannin kielen tunneilla ja huomasi pärjäävänsä ihan hyvin. Onnistumisen kokemukset englannin tunneilla antoivat minulle itseluottamusta, hän iloitsee.
Centriassa koulutuskokeiluun sisältyi myös keskusteluja opinto-ohjaajan ja erityisopettajan kanssa. Päivi koki nämä keskustelut erityisen hyödyllisiksi, sillä ne auttoivat poistamaan epävarmuuksia ja huolia, joita hänellä oli opiskeluun liittyen. – Opinto-ohjaajan ja opiskelijaharjoittelijan kanssa käydyt keskustelut antoivat käytännönläheistä tietoa opinnoista. Oli helpottavaa kuulla erityisopettajalta, että tukea on saatavilla, jos opinnot esimerkiksi englannin kielen osalta tuntuvat haastavilta, Päivi toteaa.
Kolmen päivän koulutuskokeilun jälkeen Päivi oli vakuuttunut siitä, että sosionomiopinnot ovat hänelle oikea valinta. Hän oli erityisen kiinnostunut monimuoto-opinnoista, koska ne tarjoavat joustavia opiskelumahdollisuuksia ja mahdollistavat työssäkäynnin opintojen ohessa.
– Tämä kokeilu antoi minulle juuri sen, mitä tarvitsin. Nyt tiedän, että haluan hakeutua sosionomiopintoihin, Päivi kertoo innostuneena. Hän aikoo hakea sote-alan polkuopintoihin, jossa haku käynnistyy ajalle 1.11. – 1.12.2024, ja hän hakee joka tapauksessa sosionomiopintoihin yhteishaussa.
Lisätietoa koulutuskokeilusta: Koulutuskokeilu – tutustu ammattikorkeakouluopintoihin! – Centria
Lisätiedot:
Hannele Häli
Koulutuspäällikkö
Marianne Hirn
Koulutuspäällikkö