Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehitys

Kuntakokeilun virkailijoita tuetaan koulutussarjalla

Keskiössä haastavan asiakkaan kohtaaminen ja oman työn muotoilu.

Haastavan asiakkaan kohtaaminen -koulutus Centriassa 20.4.2023.
Kuvassa Petri Ala-Tainion koulutus haastavan asiakkaan kohtaamisesta. Kuva: Riina Varila.

Kokkolassa on järjestetty kevään aikana koulutusta Kokkolan ja Kaustisen alueen työllisyyden kuntakokeilun työntekijöille. Koulutuskokonaisuus koostuu neljästä osasta, joista ensimmäinen koulutusiltapäivä pidettiin maaliskuussa. Koulutusiltapäivien aiheina ovat olleet haastavan asiakkaan kohtaaminen psykologisesta ja fyysisestä näkökulmasta sekä työntekijän omat voimavarat.

– Jokaisella kerralla on kuultu asiantuntijan puheenvuoro, jonka jälkeen osallistujat ovat päässeet ryhmissä keskustelemaan omasta työstään kulloisenkin teeman näkökulmasta. Iltapäivän päätteeksi osallistujat ovat saaneet hetken omaa aikaa erilaisten, konkreettisesti hyvinvointia tukevien työkalujen äärellä. Koulutussessio on kruunattu herkullisilla iltapäiväkahveilla hedelmineen ja leivoksineen, kertoo Centrian kokonaisuudesta vastaava Marja-Liisa Hiironen Centria-ammattikorkeakoulusta.

– Tulossa on vielä koulutuskokonaisuuden loppuhuipennus. Heti kesäkuun alussa saadaan oman työn muotoilusta kuulla työpäivämuotoilijaa Aku Varamäkeä.

– Aku on innostava muutosagentti ja paremman työelämän puolestapuhuja. Hän haluaa rohkaista ihmisiä muotoilemaan itsensä näköistä työelämää ja tulevaisuutta. Akun tavoitteena työpäivämuotoilijana on auttaa ihmisiä ja organisaatioita näkemään muutoksessa mahdollisuuksia ja antaa heille konkreettisia työkaluja muutoksen aikaansaamiseen omassa arjessaan. Hän on innostava puhuja, joka yhdistää esityksissään mielellään henkilökohtaisia havaintojaan aikamme kiinnostaviin ilmiöihin. Aku on iltapäivässä mukana myös oman puheenvuoronsa jälkeen. Iltapäivän päätteeksi osallistujat pääsevät tutustumaan joogan saloihin työpäivän aikana helposti toteutettavien hyvinvointia tukevien liikkeiden tiimoilta, Hiironen kertoo.

Centria-ammattikorkeakoulun hanketoimet tukevat Kokkolan kaupungin ja Kaustisen seutukunnan työllisyyden kuntakokeilun toteuttamista. Hanketoimet edistävät kuntakokeilun yhteistyörakenteiden toimintaa, kuntakokeilun kohderyhmille tehtävät kartoitukset nopeuttavat asiakkaiden koulutukseen tai työhön pääsyä, yritysten ja työnhakijoiden osaamistarpeisiin voidaan luoda nopeavaikutteisia ratkaisuja sekä yrityksiä valmennetaan monimuotoistuvan työelämän kohtaamiseen.

Hankkeen toiminta-aika on 1.2.2021-31.12.2023.

Lisätietoja

Marja-Liisa Hiironen

TKI-koordinaattori