Mitä resursseja ajatteluun tarvitaan tänä päivänä?
Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa on vuosittainen digitaalisen koulutuksen ja oppimisen tapahtuma. Huhtikuun 2026 tilaisuus oli täynnä tekoälyyn liittyviä esityksiä, jotka liikkuivat teknologian tasolta tekoälyyn pedagogisena välineenä. Puheenvuorot saivat pohtimaan tekoälyn vaikutuksia paitsi oppimiseen myös opittuun ja oppijoihin. Mitä oppiminen oikeastaan nykyään on? Miten opimme, ja mitä meissä silloin tapahtuu? Onko meillä varaa ajatella?
Tämän vuoden ITK-konferenssin puheenvuoroissa korostuivat monilukutaidosta tutut taidot: tulkinta, tuottaminen, arviointi ja kriittinen tietoisuus. Oppiminen ei ole toki enää aikoihin ollut pelkkää tiedon kartuttamista, mutta tekoälyn aikana tuntuu jopa siltä, että tieto itsessään ei ole enää tavoiteltavaa, vaan pääpaino on siinä, mitä tiedolla tehdään ja miten siihen suhtaudutaan.
Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija Thomas Viik pohti paneelikeskustelussa tekoälyn käytön tarjoamia oppimisen paikkoja erityisesti tiedon perustelemisessa, vertailemisessa ja korjaamisessa. Tietomassojen keskellä herää kysymys: miten tiedämme edes, mitä kaikkea voisimme saada tietoomme, tai mitä meidän tulisi tietää? Faktabaarin Kari Kivinen sanoitti asiaa kysymällä, miten löydämme tiedon, joka vastaa tietotarvettamme.
Tietoa on enemmän kuin pystymme käsittelemään ja hahmottamaan. Osa siitä on virheellistä tai tarkoituksella harhaanjohtavaa. Keskustelun otsikko ”Kenellä on varaa ajatella” käänsi katseet myös tasa-arvoon. Onko kaikilla ylipäätään mahdollisuus harjoitella kriittistä, itsenäistä ajattelua ja käyttää siihen aikaa? Digitaalisesta tasa-arvosta puhutaan mahdollisuuksina käyttää laitteita, yhteyksien toimivuutena sekä digiosaamisen jakautumisena. Eroja syntyy kuitenkin myös ajattelun harjoittelussa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisasiantuntija Venla Berneliuksen mukaan erilaiset perhetaustat luovat pohjaa tekoälyosaamisen epätasa-arvolle. Tämän vuoksi oppilaitosten rooli tasa-arvoisen digi- ja tekoälyosaamisen mahdollistajina korostuu.
Konferenssin keskusteluissa todettiin, että yhteisiä ohjeistuksia tekoälyn käytöstä opetuksessa kyllä löytyy, mutta käytännön soveltaminen on silti hyvin kirjavaa. Pedagoginen pohja sille, mitä tekoälyltä halutaan ja mitä sallitaan, ei ole vielä selkiytynyt yhteiseksi näkökulmaksi. ”Tekoäly on myös oppimisen kohde, ei vain väline” (Jari Harvio, Kangasalan kaupunki).
Kykenemme ajatteluun edelleen, mutta onko meillä aikaa harjoittaa sitä?
Bernelius havainnollisti sitä, kuinka tekoäly pakottaa meidät ajattelemaan, mitä on ihmisäly. Esimerkiksi ulkoa oppimista tarvitaan edelleen, sillä se kehittää aivoja myös muita tehtäviä varten. Tekoäly on nopeuttanut ja helpottanut joitakin työnteon osa-alueita, mutta meiltä yhä vaaditaan soveltamista ja ymmärrystä siihen, miten tekoäly vaikuttaa meihin.
Juuri siksi ajattelun nostaminen esiin kaikkien tekoälypuheenvuorojen tulvassa tuntuu olennaiselta. Kykenemme ajatteluun edelleen, mutta onko meillä aikaa harjoittaa sitä? Kiire, tietotulva ja valmiit ratkaisut tekevät pysähtymisestä vaikeaa. Ehkä nimenomaan tätä taitoa on jatkossa opeteltava. Entä jos aika ja hallittu ajankäyttö ovatkin ajattelun laadun takaavat keskeiset resurssit?
Kyberturvallisuuskeskuksen tietoturva-asiantuntija Samuli Könösen esityksessä itsenäinen ajattelu oli tärkeässä roolissa. Tekoälyn riskit: kyseenalaistamisen unohtaminen, lähdekritiikittömyys, vaikuttamisyritysten helppous ja kuplautuminen ovat riskejä myös demokratialle ja osallistumiselle. Oletusmallimme ajattelulle ei sisällä kuplautumisen kyseenalaistamista.
Tapahtumassa esiteltiin uunituore opetus- ja kulttuuriministeriön Kansalaisten tekoälyosaamisen viitekehys. Se määrittelee erilaiset tekoälyosaamisen tasot ja ehdottaa toimenpiteitä osaamisen kehittämiseksi. Yleisesti tavoitteena on, että jatkossa ei pidettäisi erillisiä tekoälykoulutuksia, vaan se olisi integroituna opetukseen ja ohjaukseen. Viitekehystä voi soveltaa tavoitteellisesti yksilö- ja organisaatiotasolla pohtimalla sen avulla, mitä tekoälyosaamista seuraavaksi kannattaisi hankkia.
Kysymys ”kenellä on varaa ajatella” liittyy kaikkeen tähän. Tapahtuman jälkeen on pyörinyt mielessä, missä tilanteissa ja kenellä on pääsy oppimisympäristöihin, joissa oppii itse ajattelua. Ajattelun oppiminen on monimutkaista ja vaatii pohtimisen lisäksi epäilyjä, kokeiluja, uusia yrityksiä ja mahdollisuuksia peilata toisten ajatteluun.
Kirjoitus pohjautuu erityisesti ITK-konferenssin esityksiin:
Kirjoittaja kulki ITK:ssa Highway to ICT -silmälasein. Highway to ICT -hanke tarjoaa kolmen ammattikorkeakoulun yhteistyönä matalan aloituskynnyksen korkeakoulutasoista ICT-koulutusta ja ohjaa uusia osaajia ICT-tehtäviin. Centrian osuutena oli kehittää ja tarjota opiskelijoille projektiosaamisen ja tiimityön kokonaisuus, jonka sisällöissä tekoäly nousi useassa kohtaa esiin. Oamkin koordinoimassa hankkeessa ovat mukana Lapin ammattikorkeakoulu ja Centria-ammattikorkeakoulu. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama (JTF-rahoitus ELY-keskuksen kautta).
Lisätietoja: Highway to ICT – Centria
Kati Hyvönen
TKI-asiantuntija
Kokkola