Oonan matka kohti visuaalista vastuullisuutta
Kokkolalainen Oona Niemi hyödynsi välivuoden hiomalla taitojaan AIMlearning-hankkeessa.

Graafista suunnittelua opiskellut ja alan korkeakouluopintoihin tähtäävä Oona Niemi halusi hyödyntää välivuoden opinnoista hiomalla taitojaan AIMlearning-hankkeessa, jossa on tavoitteena tukea nuorten työllistymistä osaamistaan vastaavaan työhön tai siirtymistä jatko-opintoihin. Hankkeen teemoista erityisesti hyvinvointi ja vastuullisuus sekä kuinka näitä voidaan edistää omalla toiminnalla, kiinnostivat Niemeä.
– Hyvinvointi ja vastuullisuus voidaan huomioida markkinointimateriaalin suunnittelussa, jotta oma toiminta olisi mahdollisimman vastuullista ja ottaisi huomioon yhteisöt ja ympäristöt. Lisäksi on tärkeää, että ulkoasu on selkeä ja helposti luettava, fontit ovat tarpeeksi isot ja kaikki tekstit erottuvat hyvin. Näitähän aina pitää miettiä, mutta ne liittyvät myös vastuullisuuteen ja saavutettavuuteen, kertoo Niemi.
AIMlearning-hankkeessa alle 29-vuotiaat Keski-Pohjanmaalla asuvat nuoret pääsevät treenaamaan taitojaan vastuullisuuteen, tekoälyyn, data-analytiikkaan, tietoturvaan ja hyvinvointiin liittyvissä osaamiskokonaisuuksissa. Jaksonsa aikana Niemi on työskennellyt useiden eri projektien parissa, joiden kautta hän on päässyt syventymään hankkeen osaamisteemoihin ja tuottamaan niitä edistäviä materiaaleja. Hän on ollut muun muassa mukana työstämässä stressinhallintakurssin esitemateriaalia sekä tuottanut viestintämateriaaleja Centrian koulutus- ja urapalveluiden käyttöön.
– Tekoälyn hyödyntäminen tuli tutuksi animoidussa tietoturvaoppaassa, jossa tekoälyn avulla tuotettiin puhe videon taustalle ”text to speech” toiminnolla. Käytin tähän Eleven labs ilmaisversiota, joka soveltui testatuista vaihtoehdoista parhaiten tarkoitukseen, kertoo Niemi.
Niemi on suorittanut AIMlearning-jaksonsa pääosin etänä, mikä on sopinut hänelle hyvin. Hän kokee omien työnhaku, työelämä- ja tulevaisuustaitojensa kehittyneen ja osaamisensa hankkeen teemoissa ja eri ohjelmissa syventyneen jakson aikana
– Osaan selittää omaa osaamistani nyt paremmin. Lisäksi on tullut varmempi olo omasta osaamisesta ja muutenkin itsevarmuutta lisää, kun on päässyt monipuolisemmin testaamaan uutta. Huomaan, että vaikka olen ottanut vastaan uudempia ja erilaisiakin tehtäviä, niin kyllä sitä osaamista sielläkin löytyy. On varmempi olo yleisesti, kertoo Niemi.
Niemi arvelee uudesta osaamisesta olevan hyötyä hyvinkin monenlaisissa tehtävissä ja projekteissa, mikä laajentaa myös mahdollisuuksia työnhakuun. Niemi kertoo juuri monipuolisten tehtävien ja mahdollisuuden testata ja opetella uusia asioita olleen parasta AIMlearning-jaksolla ja suosittelee osallistumista muillekin.
– Tässä on päässyt helposti matalalla kynnyksellä mukaan erilaisiin työelämäprojekteihin ja tekemään itseä kiinnostavia työtehtäviä ja testaamaan uuttakin. Suosittelen esimerkiksi välivuotta pitäville tai jos kaipaa jotain tekemistä ja haluaisi oppia jotain uuttakin, niin tämä on todella hyvä mahdollisuus, toteaa Niemi.
Keväällä haastattelua tehdessä Niemi tähtäsi yhteishaussa visuaalisen suunnittelun jatko-opintoihin ja aloittaakin nyt syksyllä alan opinnot ammattikorkeakoulussa.
AIMlearning-hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Rahoituksen on myöntänyt ELY. Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Centria-ammattikorkeakoulu ja Kpedu ajalla 01.02.2024-31.01.2027 ja sen tavoitteena on tukea nuorten työllistymistä osaamistaan vastaavaan työhön tai siirtymistä jatko-opintoihin.