Siirry sisältöön
Blogi

Opiskelijoiden työpaikat

Työpaikkojen ja samalla kesätöiden määrä on Suomessa vähentynyt huomattavasti. Alkuvuodesta Tilastokeskus kertoi, että vuonna 2025 työpaikkojen määrä laski 22 prosenttia verrattuna vuoteen 2024. Keski-Pohjanmaalla tilanne ei ole aivan yhtä synkkä. Keskipohjanmaa-lehti uutisoi heinäkuussa, että alueen työllisyystilanne on heikentynyt mutta parempi kuin maassa keskimäärin. Alueen työttömyysprosentti on 10,3, kun se koko maassa on 12,8.

Kuvassa on blogiartikkelin kirjoittajan, asiantuntija (kansainväliset asiat, koulutusvienti) Timo Viitalan profiilikuva sekä blogiartikkelin otsikko.

Yle sekä Duunitori uutisoivat, että osassa Suomen kunnista kesätyöt ovat vähentyneet jopa yli 30 prosenttia. Keski-Pohjanmaalla tilanne ei ole aivan niin vaikea mutta täälläkin kesätöiden määrä on vähentynyt 15 prosentin verran viime vuodesta. Työpaikat ovat merkittävässä roolissa korkeakouluopiskelijoiden elämässä. Ne tuovat opiskelijoille kaivattua rahallista tuloa, mutta myös mahdollistavat opintoihin usein liittyvän pakollisen työharjoittelun suorittamisen. 

Kuvassa on otsikko "Opiskelijan tuet asumiskulujen jälkeen sekä pylväsdiagrammi. Diagrammissa vasemmalla on osuus Pääkaupunkiseutu, jossa "Ilman lainaa" -osuus on -164 euroa ja "opintolainaa"-osuus 686 euroa. Oikealla on osuus Muu Suomi, jossa "ilman lainaa" -osuus on 108 euroa ja "opintolainaa"-osuus 958 euroa.
Kuvio 1. Ilman opintolainaa opiskelijoiden saamat tuet eivät riitä elämiseen (mukailtu lähteestä Siljamäki 2026).

Nykypäivän Suomessa opiskelijan on haasteellista elää ilman palkkatuloja. Kela ja Turun yliopisto tekivät hiljattain tutkimuksen opintotuen riittävyydestä. Tutkimuksen tuloksena oli, että pääkaupunkiseudulla opintotuki ei riitä kattamaan asumismenoja. Muualla Suomessa asumismenojen jälkeen opiskelijalle jää reilut 100 euroa käteen muita menoja varten. Tästä syystä yhä useampi joutuu turvautumaan opintolainaan sekä etsimään töitä. Ihanteellista olisi, että opiskelijan ei tarvitsisi opintojensa aikana käydä töissä vaan työskentelyn voisi rytmittää kesäksi, jotteivat opinnot häiriintyisi. Jos työt jäävät saamatta, opiskelijalle aiheutuu taloudellisten haasteiden lisäksi se, että kaivattua työelämäkokemusta ei saada. Tämä tekee opintojen päättämisen jälkeisen siirtymän työelämään vaikeammaksi, korostaen sen suuruutta. Opiskelijan voi olla vaikea hahmottaa, mitä todellinen työelämä on, kun sitä ei ole joko päässyt töiden muodossa kokemaan tai kokemusta on hyvin vähän.   

Centrian kansainvälinen toimisto sekä työelämä- ja urasuunnittelupalvelut tekevät aktiivisesti töitä opiskelijoiden auttamiseksi töiden etsinnässä. Korkeakouluopiskelijat ovat toki jo siinä elämänvaiheessa, että töiden olisi hyvä liittyä koulutukseen. Oman tulevaisuuden kannalta, mutta myös sen takia, että ne hyväksyttäisiin osaksi opintoja.  

Tänä lukuvuonna Centrian nettisivuilta on löydettävissä enemmän kansainvälisiä työ- ja harjoittelupaikkoja. Osittain niitä tullaan välittämään kansainväliseltä Erasmus intern -nettisivustolta. Sivuston harjoittelupaikat eivät rajoitu vain kesään, vaan paikkoja on auki ympäri vuoden. Kyseisellä sivustolla olevat paikat ovat avoinna kaikille Euroopassa opiskeleville korkeakouluopiskelijoille, joten kilpailua niistä on. Tästä huolimatta Centrian opiskelijat ovat niitä saaneet. Harjoittelupaikkojen kesto on yleisimmin parista kuukaudesta kuuteen kuukauteen. Muutaman kuukauden pätkät soveltuvat kestonsa puolesta paremmin useille Centriassa opiskeleville. Tämä johtuu siitä, että iso osa heistä on monimuoto-opiskelijoita, joilla perhe tai muut syyt usein estävät pidemmän ajanjakson vieton ulkomailla. 

Tekstissä on hyödynnetty seuraavia lähteitä 

Centria-ammattikorkeakoulu. Avoimet työ- ja harjoittelupaikat opiskelijoille. Saatavissa: https://net.centria.fi/opiskelijalle/opiskelijan-opas/tyoelama-ja-urapalvelut/tyo-ja-harjoittelupaikat/. 

Möller, S. 2026. Kesätyöpaikkoja auki Keski-Pohjanmaalla aiempaa vähemmän, mutta se ei ole koko kuva. Yle 5.2.2026. Saatavissa: https://yle.fi/a/74-20208428. 

Salonen, A. 2026. Kesätöiden määrä jatkaa laskuaan – katso, missä on eniten töitä kesäksi. Duunitori 3.2.2026. Saatavissa: https://duunitori.fi/tyoelama/missa-on-eniten-kesatoita-2026. 

Siljamäki, E. 2026.  Opiskelijoiden tuet eivät riitä elämiseen – grafiikat näyttävät, paljonko niistä jää käteen. Yle 19.5.2026. Saatavissa: https://yle.fi/a/74-20226783. Viitattu 5.6.2026. 

Tilastokeskus. Avoimien työpaikkojen määrä selvässä laskussa. Uutinen 20.2.2026. Saatavissa: https://stat.fi/fi/uutinen/Avoimien-tyoepaikkojen-maeaerae-selvaessae-laskussa. 

Timo Viitala

Asiantuntija (kansainväliset asiat, koulutusvienti