Uudet työkalut ja toimintamallit vahvistavat pohjoismaista musiikkiperintöä
Yhteisölähtöisen yhteistyön kautta ICH North –hanke on tuottanut opetusmateriaaleja, digitaalisia työkaluja ja osallistavia käytäntöjä, jotka tukevat perinteen kantajia ja avaavat uusia mahdollisuuksia kulttuurialalle.

ICH North on ollut ensimmäinen laajamittainen hanke, joka on keskittynyt musiikkiperinnön edistämiseen Pohjois-Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Saamenmaalla. Hanke on nostanut pohjoiset yhteisöt näkyviin kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä, joissa painopiste on usein etelässä. Toimijoita on kannustettu elävän perinnön näkyväksi tuomiseen ruohonjuuritason yhteistyön kautta.
Kolmen vuoden aikana ICH North on yhdistänyt monipuolisia toimijoita: paikallisia yhteisöjä, museoita, arkistoja, oppilaitoksia sekä kulttuurialan yrittäjiä luoden uusia verkostoja ja pitkäaikaisia kumppanuuksia. Tämä osallistava toimintatapa on vahvistanut pienten toimijoiden asemaa ja tarjonnut uuden yhteistyömallin tuleville hankkeille musiikkiperinnön kentällä. Hankekumppanit ja yhteistyötahot saivat uusia kontakteja, resursseja ja näkyvyyttä sekä lisää vaikutusmahdollisuuksia kulttuuripolitiikkaan ja koulutuksen kehittämiseen. Hanke myös kavensi kuilua elävän perinnön ja perinnemusiikin opetuksen välillä.
Hanke on lisännyt pohjoisen kulttuuriperinnön näkyvyyttä ja mahdollistanut uusia yhteistyöverkostoja. Se on tuonut alueelle osaamista, kansainvälisiä kumppanuuksia ja avannut ovia uusille aloitteille, jotka tukevat sosiaalista kestävyyttä, kulttuurista monimuotoisuutta ja elävää perintöä.
Hankkeen runsaat tuotokset antavat käytännön työkaluja ja sisältävät näkökulmia pohjoisiin musiikkiyhteisöihin ja niiden tapoihin vaalia ja uudistaa perinteitä. Materiaalit on suunniteltu palvelemaan laajaa joukkoa: muusikoita, musiikin ja kulttuuriperinnön opettajia, museoita ja arkistoja, kulttuurialan ammattilaisia, yrittäjiä ja matkailutoimijoita, tutkijoita ja opiskelijoita – kaikkia, jotka haluavat siirtää elävää perintöä eteenpäin.
Centria-ammattikorkeakoulu on toiminut hankkeen koordinaattorina ja luonut pohjaa pitkäjänteiselle kehittämistyölle. Teema on Centrialle tärkeä, ja hankkeen aikana perustettiinkin elävän perinnön tutkimusryhmä, joka vahvistaa alueellista osaamista ja asemaa kulttuuriperinnön tutkimuksessa. Elävä perinnön edistämistä korostetaan myös Centrian strategiassa 2025–2028.
ICH North -hanke on Euroopan unionin Interreg Aurora -ohjelman rahoittama.
Tutustu materiaaleihin ja avoimeen loppuraporttiin: