Uusi podcast herättää keskustelua kiertotalouden periaatteista
Kiertokumppanit-podcastissa kiertotalouden eri ulottuvuudet tuodaan ymmärrettäviksi käytännön esimerkkien, havaintojen ja keskustelujen kautta.

Miltä hyvin hoidettu kiertotalous näyttää sosiaalisessa mediassa? Miten näkymättömiin jäävä hukkaenergia voidaan saada paremmin talteen? Mitä kaikkea muuta kiertotalous on, kuin itsestään selvää kierrätystä? Näihin ja vastaaviin kysymyksiin etsitään vastauksia Kiertokumppanit-podcastissa.
Podcastin punaisena lankana toimii kiertotalouden ns. 11 R:n malli. Jokainen jakso keskittyy yhteen teemaan, esimerkiksi Recover (palauta), Recycle (kierrätä) tai Refuse (kieltäydy). Keskustelun lähtökohta on se, ettei kiertotaloudessa puhuta vain jätteiden käsittelystä, vaan siitä, miten materiaaleja, energiaa ja tuotteita hyödynnetään mahdollisimman pitkään ja fiksusti.
Podcast tuo näkyväksi sitä, että kiertotaloutta kohti kulkeminen ei ole pelkästään yksittäisiä tekoja tai kampanjoita, vaan kokonaisuuksien hahmottamista ja yhteistyötä. Parhaat ratkaisut syntyvät vasta, kun eri toimijat kohtaavat ja kun sivuvirrat, resurssit ja tarpeet tunnistetaan osana laajempaa kokonaisuutta. Esimerkiksi Recover-jaksossa tarkastellaan teollisuuden hukkavirtoja ja sitä, miten usein näkymättömäksi jäävä energia voitaisiin toimijoiden yhteistyöllä ottaa paremmin talteen. Recycle-jaksossa puolestaan puretaan arkisia mielikuvia kierrätyksestä ja haastetaan pohtimaan, miksi tieto ja toiminta eivät aina kohtaa.
Podcastin juontaa Hanna Tölli Centria-ammattikorkeakoulusta, ja tuotannosta vastaa Harri Joensuu. Keskustelijoina kuullaan laajasti centrialaisia asiantuntijoita sekä muita yhteistyökumppaneita, mikä tuo jaksojen käytännönläheiseen tietoon syvyyttä. Podcast on tuotettu osana EU:n osarahoittamaa Kiertokumppanit-hanketta, jonka tavoitteena on vauhdittaa kiertotalouden käytännön ratkaisuja Pohjois-Pohjanmaalla.
Löydät podcastin Spotifystä, Centria TKI Youtube-kanavalta sekä Kiertokumppanit-hankkeen kotisivuilta.
Lisätietoja
Hanna Tölli
TKI-Koordinaattori
Harri Joensuu
TKI-asiantuntija
Kokkola