Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehitys

Uutta opetuksen ammattitaitoa Centriaan

Henna Hemilä-Syrjälä opettaa Centriassa markkinointiviestintää ja johtamista.

Centriaan on palkattu viimeisten kuukausien aikana ennätysmäärä uutta henkilöstöä niin opetus- kuin TKI-toimintaan. Uusiin opetuksen ammattilaisiin kuuluu myös Henna Hemilä-Syrjälä, joka aloitti elokuun alussa markkinointiviestinnän, johtamisen ja laatujohtamisen tuntiopettajana. Hän opettaa pääasiassa monimuoto-opiskelijoita, mutta työnkuvaan kuuluu toisinaan lähiopetusta Talonpojankadun kampuksella Kokkolassa. Hemilä-Syrjälän pitämiä täydennyskoulutuksia tullaan lisäksi näkemään syyskuun lopulla avautuvassa Centrian verkkokaupassa.

Hemilä-Syrjälä on valmistunut vuosi sitten opettajaksi. Opettajaharjoittelun hän suoritti Kokkolassa. Centrian uudella vahvistuksella on myös YAMK-tradenomin koulutus liiketoiminnan puolelta. Hänen aikaisemmin suorittamia tutkintoja ovat lisäksi restonomin AMK-tutkinto ja kaupanalan esimiehen erikoisammattitutkinto. − Nyt kun opiskelut on hetkeksi opiskeltu, on ihana saada keskittyä opetustyöhön, toteaa Hemilä-Syrjälä.

Työkokemusta Hemilä-Syrjälälle on kertynyt suuressa kaupan alan yrityksessä ensin myyjänä ja yli kymmenen vuoden ajan esihenkilönä, jonka jälkeen vielä saman yrityksen palveluksessa viimeiset kolme vuotta resurssisuunnittelijana. − Nuorempana osaamista kertyi myös tapahtuma- ja ravintola-aloilta, lisää Hemilä-Syrjälä.

Henna Hemilä-Syrjälä
Markkinointiviestinnän, johtamisen ja laatujohtamisen tuntiopettaja Henna Hemilä-Syrjälä. Kuva: Anttoni Porri.

Centria on mukana uudessa JOTPA Senioreiden liiketoiminta- ja digiosaamisen vahvistaminen tavoitteena yrittäjyys tai työllistyminen -hankkeessa, jossa eläkkeelle jääneille työkykyisille henkilöille tarjotaan esimerkiksi mentorointitietoutta ja täydentävää osaamista muutosjohtamisesta työuran jatkamisen tueksi. Hemilä-Syrjälä aloittaa pian hankkeessa mentoroinnin ja muutosjohtamisen asiantuntijana opetustyön lisäksi.

Paljon mielenkiintoisia työtehtäviä on siis Hemilä-Syrjälän Centrian uralla odotettavissa. – Voin jo nyt sanoa viihtyväni Centriassa hyvin ja työkaverit ovat mukavia. Onhan tämä ollut nopea orientoituminen uuteen työhön, mutta sivutoimisena opettajana tiesin, mitä on tulossa. Hyvä fiilis on kuitenkin edelleen, vaikka kiireistä on ollut, iloitsee Hemilä-Syrjälä.

Vehkalahdella syntynyt opettaja on viettänyt lapsuuden ja nuoruuden Kärsämäellä, josta jatkoi myöhemmin opiskelemaan Kittilään ja Jyväskylään. Nykyisin hän asuu perheineen Ylivieskassa. − Perheeseeni kuuluu kymmenenvuotias tytär, aviomies, kaksi pystykorvaa Poju ja Äijä sekä englanninsetteri Nella, kertoo Hemilä-Syrjälä. Vastapainoa työlle löytyy perheen lisäksi puutarhanhoidosta, elokuvista, retkeilystä ja polkujuoksuharrastuksesta. – Tykkään haastaa itseäni. Osallistuimme mieheni kanssa viime vuonna polkujuoksutapahtumaan Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa 37 kilometrin matkalle, lisää Hemilä-Syrjälä.

Lisätietoja

Henna Hemilä-Syrjälä
henna.hemila-syrjala@centria.fi
p. 050 472 8409