Vararehtorin ajatuksia budjettiajoista – tuottavuutta, tehokkuutta ja viisautta

Korkeakoulukentällä ja opetusalalla ylipäätään on jo pitkään eletty tuttua trendiä. Vähemmällä rahalla pitäisi saada enemmän tutkintoja aikaan. Jokaista opiskelijaa kohden meillä on nyt 1600 € vuodessa vähemmän käytettävissä kuin vuonna 2019. Jokaisesta tutkinnosta saadaan 9000 € vähemmän kuin vuonna 2019. Tavallaan meidän pitäisi toimia noin 25 prosenttia tehokkaammin tai tuottavammin nyt kuin viime vuosikymmenen lopussa. Eikä siinä vielä kaikki. Laatu ei saa heiketä, henkilöstön hyvinvoinnista pitää huolehtia ja opiskelijat tarvitsevat yhä enemmän tukea ja ohjausta. 

Usein ajatellaan, että tuottavuus syntyy lisäämällä tehokkuutta. Toisin sanoen vähemmillä resursseilla pitäisi saada enemmän aikaan. Pidemmän päälle tämä tie on kuitenkin kestämätön. Se johtaa sekä laadun heikkenemiseen että pahoinvoinnin kasvuun. Tästä lienee helppoa olla samaa mieltä. 

Mutta mitä pitäisi tehdä toisin? Onko ratkaisu edes mahdollinen? Opetuksen näkökulmasta nykyinen malli ei ole kestävällä pohjalla, koska ryhmäkoot kasvavat, tuen tarve lisääntyy ja rahat vähenevät. Helppoa ei ole, mutta uskon, että muutos on mahdollinen. Tekoäly voi olla osa ratkaisua, mutta vain osa. Muitakin toimenpiteitä tarvitaan. 

Tässä neljä ajatusta, joita pidän itse tärkeinä. 

1. Ei enemmän vähemmällä vaan vähemmän ja paremmin 
   
   Jos resursseja kiristetään, jotain on jätettävä pois. Se mitä tehdään, tehdään kunnolla. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi opetustarjonnan supistamista niin, että keskitytään siihen, mikä on olennaista ja varmistetaan, että ne opintojaksot, jotka toteutetaan, ovat laadukkaita. 
   
   Sama koskee opintojaksojen sisältöä. Kun tehtävien tai arvioinnin määrää joudutaan karsimaan, on silti varmistettava, että se mitä opiskelijat tekevät, tukee oppimista parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä vaatii opetustavoitteiden selkeyttämistä. Mitä on aivan välttämätöntä oppia ja opettaa ja mikä on mukavaa lisätietoa, mutta ei kriittistä? 
   
   
2. Ei yksin ja itse vaan yhdessä ja kokonaisuutta katsoen 
   
   Opettajan työ on perinteisesti hyvin itsenäistä, ja opettajalla pitääkin olla vapautta päättää omista menetelmistään. Mutta usein parhaat ratkaisut löytyvät, kun viisaat päät lyödään yhteen. Konkreettisesti tämä tarkoittaa esimerkiksi opetussuunnitelmatyötä; opintojen kokonaisrakenteen suunnittelua, jossa on tärkeää, että opettajat ovat mukana jo varhaisessa vaiheessa. Jos jokainen suunnittelee vain oman opintojaksonsa irrallaan kokonaisuudesta, lopputulos ei toimi. 
   
   Yhteistyö ei kuitenkaan pysähdy suunnitelmapöytään vaan jatkuu arjessa. Yhteisopettajuus, avoimien oppimismateriaalien hyödyntäminen, työelämäyhteistyö ja TKI-hankkeet ovat keinoja rakentaa jotain uutta yhdessä. Opettajan ei tarvitse tehdä kaikkea yksin ja itse. Yhteistyöllä jokainen voi käyttää omia vahvuuksiaan ja oppia muilta.  
   
   (Pieni vinkki miten päästään rakentavaan keskusteluun: lukekaa Marko Forsellin blogi Virheiden etsimisestä ratkaisujen rakentamiseen: perustellun ajattelun taito). 
   
   
3. Ei ottamalla kaikki osaamisalueet haltuun vaan verkostot ja kumppanuudet voimavarana 
   
   Centria on monialainen ammattikorkeakoulu, mutta se ei tarkoita, että meidän pitäisi olla kaikkien alojen asiantuntija. Toiminta-alueemme tarvitsee laajaa osaamista, ja siksi verkostot ja kumppanuudet ovat välttämättömiä. 
   
   Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että osa opetuksesta toteutetaan yhteistyössä muiden korkeakoulujen kanssa tai että tietyissä teemoissa luotetaan alueen työelämäkumppaneiden asiantuntemukseen. Kaikkea ei voi eikä pidä tehdä itse. Tarvitaan hyviä ja luotettavia kumppaneita, selkeää työnjakoa ja toisinaan myös rohkeutta luopua jostain. 
   
   
4. Muutos ei aina tunnu mukavalta, mutta pakotettukin muutos voi johtaa hyvään lopputulemaan
   
   Johtajan ei pidä kuvitella, että kaikki innostuvat muutoksesta. Luonteeltaan ihminen jatkaa usein niin kuin ennenkin, niin pitkään kuin mahdollista. Siksi ei ole helppoa kuulla, että vanha tapa ei enää toimi. Ja jos rehellisiä ollaan, ei johtajakaan innostu ajatuksesta, että vähemmällä rahalla pitää pärjätä. 

Ainakin allekirjoittanut johtaja rohkaistuu ajatuksesta, että muutos on mahdollinen. Olemme selvinneet ennenkin vaikeista tilanteista – aikaisemmista leikkauksista, koronaepidemiasta ja kansainvälistymisen monesta haasteista muutaman mainitakseni. Vaikka nyt ei tunnu kivalta, muutos voi itse asiassa pidemmän päälle olla hyvä. Työelämä muuttuu, oppiminen muuttuu ja opetus muuttuu. Miltä muutos näyttää, riippuu pitkälti meistä.  

Lopuksi haluan todeta, että tuottavuutta ei saada nostettua toimimalla niin kuin ennenkin ja lisäämällä siihen vauhtia. Tuottavuutta ja myös vaikuttavuutta saadaan lisättyä, kun osaamme yhdessä määritellä mikä on tärkeää, kun löydämme toimivat yhteistyömallit ja kun uskallamme luottaa siihen, että kaikesta epävarmuudesta huolimatta olemme täysin kykeneviä tuottamaan laadukasta opetusta myös jatkossa. Näitä asioita mielessä pitäen jatkan excelien pyörittämistä ja ajattelen, että ärsyttää kun rahaa on niin vähän, mutta onneksi olemme sentään oppimisen asiantuntijoita ja pystymme oppimaan uusia toimintatapoja.