Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehitys

Vuorovaikutus haltuun -koulutussarja 

Centria koulutuspalvelut järjestää loppuvuodesta kolmen iltapäivän mittaisen Vuorovaikutus haltuun -koulutussarjan, jossa opitaan käytännönläheisesti ja hauskasti kehittämään vuorovaikutustaitoja. 

henkilöitä istumassa penkeillä ja yhdellä heistä kädet ylhäällä kun hän on kertomassa ja esittämässä jotain muille

Loppuvuodesta Centria koulutuspalvelut järjestää kolmen iltapäivän mittaisen Vuorovaikutus haltuun -koulutussarjan. Kouluttajana toimii Anni-Veera Aitolehti, jolla on 20 vuoden kokemus erilaisten ryhmien ohjaamisesta sekä toiminnallisten menetelmien, vuorovaikutuksen ja kulttuurihyvinvoinnin kehittämisestä. Anni-Veera on koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK, yhteisöpedagogi YAMK, tarinateatteriohjaaja ja psykodraamaohjaaja CP. Anni-Veeran motto on ”Moka on lahja”, – Se tuo jo ajatuksena uskallusta tehdä jotain, jonka onnistumisesta ei ole takeita, selittää Anni-Veera.  

Joo ja – miten sanot kyllä sekä omille että toisen ideoille

Koulutuksen ensimmäinen kerta on otsikoitu ”Joo ja – miten sanot kyllä sekä omille että toisen ideoille”. –  Meillä on taipumus tyrmätä sekä omia että muiden ideoita ihan vain varmuuden vuoksi ”ei”-vastauksella, joka latistaa ja mitätöi, eikä saa meitä innostumaan, Anni-Veera toteaa. Koulutuksessa harjoitellaan ”ei”-reaktion muuttamista rakentavaksi ”joo ja”-yhteistyöksi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä, jossa mokaaminen on sallittua, sillä juuri se on loistava paikka oppia, hän jatkaa. ”Joo ja” -yhteistyössä syntyy yhteys, jonka myötä ideat lähtevät lentoon ja kaikki osapuolet tuntevat tulleensa kuulluiksi ja arvostetuiksi.  

Vuorovaikutus – vuorotellen vaikuttamista

Toisella koulutuskerralla pureudutaan teemaan ”Vuorovaikutus – vuorotellen vaikuttamista”. – Kun puhutaan vuorovaikuttamisesta, ei ehkä tulla ajatelleeksi, että se nimensä mukaisesti vuorotellen vaikuttamista, siis kuuntelua ja reagoimista siihen, mitä kuulee toisen kertovan, Anni-Veera kertoo. Tällä koulutuskerralla väännetään vuorovaikutus rautalangasta hauskalla tavalla, jossa saa takuuvarmasti nauraa ja oppia samalla yksinkertaisia asioita vaikeasta aiheesta tai vaikeita asioita yksinkertaisesta aiheesta.  

Syvempi kohtaaminen – miten luodaan yhteys toiseen

Viimeisellä koulutuskerralla sukelletaan aiheeseen ”Syvempi kohtaaminen – miten luodaan yhteys toiseen”. Anni-Veeran mukaan tällä koulutuskerralla tutkitaan jotain omaa, hieman hankalaa vuorovaikutussuhdetta toiminnallisesti työskennellen. Erityisesti tarkastelemme omaa rooliamme tuossa suhteessa ja sitä, mitä voisimme tehdä toisin sekä pyrimme asettumaan toisen ihmisen rooliin ja ymmärtämään paremmin sitä, miksi hän toimii, kuten toimii. Koulutuksessa saa toimivia keinoja ja harjoitteita, joilla voi luoda syvemmän yhteyden toisiin ihmisiin erilaisissa kohtaamistilanteissa. 

Vuorovaikutus haltuun -koulutussarjan koulutukset sopivat hyvin työyhteisöille, asiakastyötä tekeville, esihenkilöille, yhdistysten ja harrastusryhmien vetäjille ja kaikille, jotka haluavat kehittää omia vuorovaikutustaitojaan kohdata ja tulla kohdatuiksi. – Odotan innolla näitä Centrian järjestämiä koulutuksia. Näihin voi tulla mukaan todella matalalla kynnyksellä oppimaan yhdessä toisten kanssa. Mokaamista ei todellakaan tarvitse pelätä – se on lahja, jota on sallittua käyttää, Anni-Veera toteaa nauraen.  

Lisätietoja

Hannele Häli

Koulutuspäällikkö


Koulutuksen sisältöä ja sopivuutta koskevat lisätiedot 

anni-veera@kuulumo.fi