Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehitys

Yle: Drooneista on tullut tärkeä apu porotöissä: nyt poromiehenkin on suoritettava verkkokoe ja paliskunta voi tarvita myös erillisen toimintaluvan

Yle julkaisi verkkouutisissaan artikkelin droonien käytöstä porotaloudessa. Tekstissä nostettiin esille lentämisen uudet säännöt, jotka tulivat voimaan vuoden vaihteessa. Näillä on suuri vaikutus droonien ammattikäyttöön.

“Droonit ovat nousseet kulkuneuvojen ja koirien lisäksi poromiesten tärkeimpien työvälineiden joukkoon. Kevytrakenteiset kopterit kulkevat kelkan tai mönkijän kotelossa, josta ne voi kaivaa esille aina tarvittaessa.

– Meidän paliskunnassamme on nyt käytössä kolme kopteria, kertoo Kaldoaivin paliskunnan poroisäntä Vesa Länsman Utsjoelta. Poronhoitajat käyttävät droonia esimerkiksi kootessaan poroja sekä tarkkaillessaan eläimiä maastossa. Kevyellä kopterilla saadaan suuret säästöt.

Länsmanin mukaan droonin käyttö säästää myös maita, kun syksyisin ei tarvitse ajaa mönkijällä niin paljon kuin ennen.

– Kokoamisesta on tullut paljon helpompaa. Tietenkin se vaikuttaa myös ilmastonmuutokseen, kun ei tarvitse ajaa niin paljon moottoriajoneuvoilla, Länsman pohtii.”

Yle nostaa esille myös porotaloudessa tehtävän droonitoiminnan erikoispiirteen: “Droonisääntöjen avoimessa luokassa lennättäminen tulee tapahtua aina näköyhteydessä ja alle 120 metrin korkeudessa. Pitkiä matkoja poroja koottaessa ja niitä kuljetettaessa näköyhteys drooniin ei aina säily. Tällaisissa porotöissä droonia käyttävien tulisikin hakea lisäksi erillinen toimintalupa.”

Lue Ylen juttu kokonaisuudessaan täältä.