EUBoost-tilaisuus avasi yritysten kansainvälistymisen toimintaohjelman
EUBoost-hankkeen järjestämien tilaisuuksien tarkoitus on tukea keskipohjalaisia yrityksiä EU-hauissa.
EUBoost-hankkeen järjestämässä tilaisuudessa kuultiin keskiviikkona 9.4.2025 EU:n tarjoamista rahoitusmahdollisuuksista ja yritysten hankekokemuksista. Tämä avasi yritysten kansainvälistymisen toimintaohjelman, jossa Centria, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius ja keskipohjalaiset yritykset ponnistavat maailmalle.

Mika Niskanen Business Finlandilta kertoi käytännönläheisesti kansainvälisistä innovaatiohankkeista ja miksi niihin kannattaa osallistua. Hän kehotti yrityksiä hyödyntämään niitä rahoitusjärjestelmiä, joita on luotu yhteiskehittämistä varten. Rahoituksen saaminen ei edellytä loppuun hiottua ideaa, vaan tärkeämpää on tunnistaa tarve ja asiakas. Keskeistä on se, minkä haasteen hankeyhteistyö voi ratkaista – ja miten siitä voidaan hyötyä. Niskanen piti EUBoost-hankkeen järjestämää apua ja mahdollisuuksia erittäin hyödyllisinä.
Marko Kyrölän Meshworks Wireless Oy:stä, Marko Holman Muon Solutions Oy:stä ja maatilayrittäjä Ismo Tiihosen kannustavat puheenvuorot inspiroivat kuulijoita. Puhujat olivat yhtä mieltä siitä, että kehittymishaluinen yritys otetaan hankeyhteistyöhön helposti mukaan ja hankebyrokratia on kohtuullista. Voitettuaan ensimmäisen osallistumiskerran haasteet, mukaan liittyminen on seuraavalla kerralla paljon helpompaa jo luotujen verkostojen avulla. Mukana on aina hankekonkareita, joilta saa apua tarvittaessa. Verkostojen lisäksi hankeyhteistyö on kehittänyt yritysten omaa osaamista, tuonut lisää asiakkaita ja synnyttänyt jopa uusia innovaatioita. Hankkeisiin kannattaa lähteä ehdottomasti mukaan.

Yritystilaisuus oli EUBoost-hankkeen ensimmäinen. Jatkossa niitä räätälöidään yritysten toiveiden pohjalta. EuBoost-hankkeen tavoitteena on tukea erityisesti keskipohjalaisia yrityksiä EU-hauissa. Centria toteuttaa hankkeen yhdessä Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen kanssa. Sitä rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto, Keski-Pohjanmaan liitto sekä Kokkolan ja Kannuksen kaupungit.
Seuraathan EUBoostia verkossa, ja ota yhteyttä, jos ja kun innostut kansainvälisistä verkostoista ja markkinoista.