Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehitys

Asiantuntijaesittelyssä Tuomas Paananen

Ideoiden kaupallistamisella kohti kasvua.

Tuomas Paananen työskentelee Centria-ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana Yrittäjyys ja liiketoiminta -tiimissä. TKI-toiminnan lisäksi hän kehittää Centrian sisäistä kaupallistamisen prosessia ja auttaa hankkeessa syntyvien innovaatioiden kaupallistamisessa muotoilun keinoin. 

Paanasella on pitkä kokemus tuotekehityshankkeista ja yritysten palveluiden kehittämisestä valmistavan teollisuuden parissa. Koulutukseltaan hän on teollinen muotoilija. Paananen siirtyi Centriaan muutama vuosi sitten ja toimii kaupallistamisen ja tuotekehityksen asiantuntijana useissa hankkeissa.  

Läpi työuran Paanasen missio on ollut kehittää yritysten innovaatiokyvykkyyttä ja parantaa kilpailukykyä kaupallisten tuotteiden ja palveluiden avulla.  

Hän kertoo, että ammattikorkeakouluissa on herätty siihen, että omalla alallaan menestyvät pk-yritykset kohtaavat haasteita innovaatiokyvykkyydessään. Tämä johtuu usein rajoitetuista resursseista, tiedon puutteesta tai kyvyttömyydestä hyödyntää uusinta tutkimustietoa.  

– Ammattikorkeakoulujen tuottama arvokas tutkimus- ja kehittämistietous jää usein hyödyntämättä käytännön liiketoiminnassa, koska se ei aina saavuta yritysmaailmaa tehokkaasti. Centriassa tartuttiin tähän haasteeseen ja nyt pyrimme yhdessä luomaan uusia käytäntöjä ongelman ratkaisemiseksi, Paananen toteaa.   

Niinpä Paananen aloitti tammikuussa 2024 InnovaatioSilta-hankeen projektipäällikkönä. Hanke tarjoaa ratkaisuja, jotka auttavat pk-yrityksiä tunnistamaan innovaatiopotentiaalinsa, käsittelemään innovaatiotoiminnan esteitä ja hyödyntämään ammattikorkeakoulujen tuottamaa tietoa parantaakseen liiketoimintaansa.  

Pähkinänkuoressa voidaan todeta InnovaatioSilta-hankkeen poistavan esteet tiedon ja innovaatioiden vapaasta virtauksesta pk-yritysten ja korkeakoulujen välillä. Samalla vahvistetaan molempien osapuolten kilpailukykyä, kasvupotentiaalia sekä yhteistyötä esimerkiksi palveluliiketoiminnan kautta.  

Lähitulevaisuudessa Centriassa on tarkoitus ottaa käyttöön uusi toiminnanohjausjärjestelmä, joka mahdollistaa TKI-henkilöstölle selkeämmän innovaatioiden kaupallistamisympäristön.  

– Tavoitteenamme on luoda toimiva työkalu, joka auttaa tunnistamaan hankkeista nousevat kaupallistamiskelpoiset tulokset ja ideat sekä kehittämään niitä kaupallisiksi konsepteiksi.   

Ammattikorkeakoulujen hanketulokset pyritään siirtämään pk-yritysten kaupalliseen käyttöön, syventäen näin yhteistyötä ja tukien sekä yritysten että ammattikorkeakoulujen innovaatiotoimintaa.  

– Centrian sivuille luodaan yrityksiä palveleva hanketulosten ”markkinapaikka”, jonka kautta yritykset, julkiset toimijat ja yhdistykset saavat sujuvamman pääsyn ammattikorkeakoulujen tutkimusosaamiseen ja tulosten soveltamiseen. Tämä voi tuoda merkittävän kilpailuedun. Ammattikorkeakoulut taas näkevät vaikuttavuuden käytännön liiketoimintaympäristössä, joka puolestaan parantaa ammattikorkeakoulujen hankeprosesseja ja innovaatiokykyä.   

– Olen huomannut, että hankkeissa syntyy valtava määrä potentiaalisia tuote- ja palveluideoita, jotka valitettavan usein jäävät arkistoihin. Autan mielelläni hankkeissa syntyvien ideoiden pallottelussa ja edelleen kehittämisessä kaupallisiksi menestystarinoiksi, Paananen toteaa. 

Lisätietoja:

Tuomas Paananen

TKI-asiantuntija

+358504722972

Kokkola