Siirry sisältöön

Tutkimus ja kehitys

Teknologiatoimittajat ja sotetoimijat tapasivat virtuaalitapaamisessa

RoboSote-hanke järjesti 2.2. virtuaalisen tapaamisen, jossa hankkeen toiminta-alueen sotetoimijoille kerrottiin sekä hankkeessa jo tehdyistä pilotoinneista, että kevään 2021 mahdollisuuksista pilotointeihin. Tapaamiseen oli kutsuttu mukaan myös …


AA3D demonstroi turismisovellusta Karhuntassussa Kuusamossa

AA3D-hankkeessa on kehitetty virtuaalista vaellussovellusta turismin tueksi. Sovellusta demonstroidaan Karhuntassussa yleisölle heti, kun koronatilanne ja matkailukeskuksessa käynnissä oleva näyttelytilojen uudelleenrakennushanke sen sallivat. Seuraa ilmoitteluamme!


Dronet ilmassa Ylivieskan yllä

Centria-ammattikorkeakoulu järjesti Ylivieskan kampuksella drone-aiheisen demopäivän marraskuun 30. päivä. Päivän aikana esiteltiin alueen yrityksille ja toimijoille Centrian dronekalustoa ja lisäksi tehtiin drone-lentodemonstraatioita yleisölle. Esittelyssä olivat …


Sointu hurmaa Kannuksessa – katso YLE:n tekemät uutisoinnit

YLE kävi tutustumassa Kannuksen Ritarinkannuksessa testattavana olevaan Centrian RoboSote-hankkeen CRDL-vuorovaikutuslaitteeseen, joka muuttaa ihmisten välisen kosketuksen erilaisiksi ääniksi. Kannuksen testaajien keskuudessa Sointu-kutsumanimen saanut laite on kehitetty …


Possibilities for storytelling

LTU has been visiting Rosfors Bruk, an old mill for iron mining and production, now also an eco-park with a living landscape and wildlife. The …


Interreg Pohjoinen -hankkeiden posterinäyttely

Centria esittelee partnereidensa kanssa Interreg Pohjoinen -hankkeiden toimintaa posterinäyttelyssä Talonpojankatu 2:n kirjastossa Kokkolassa ja Vierimaantie 7:ssä Ylivieskassa 12.-23. lokakuuta. Tutustu hankkeiden kuulumisiin, skannaa paikan päältä …