
Vuosikertomus 2024
Vuotta 2024 leimasi vahvasti uuden strategian valmistelutyö. Centrian strategiset valinnat näkökulmissa ovat kestävät työurat, ennakointi ja vaikuttavuus sekä elinvoima ja kumppanuus.
Vahvana kohti tulevaisuutta

Centria elää alueensa tahdissa. Siksi vuodet vaihtelevat. Olennaista on muistaa, että menestys rakentuu pitkäjänteiselle työlle. Huippuvuosien, kuten vuosi 2023 oli, jälkeen tarvitaan voimien kasaamisen vuosia. Tällainen vuosi 2024 oli. Rakensimme pohjaa hallitulle kasvulle, uudelle menestykselle. Tämä näkyy uudessa strategiassa ja tuli hyvin esiin tulossopimusneuvotteluissamme opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.
Alueemme elää positiivisen rakennemuutoksen aikaa. Käytännössä alue hakee suuntaa uusille avauksille ja luo pohjaa tulevaisuuden investoinneille. Julkiset toimijat ovat uuden ja kasvavan yritystoiminnan mahdollistajia. Tämä työ on pitkäjänteistä. Tarvitaan aluesuunnittelua, kaavoitusta, liikenneyhteyksiä, palveluja, viihtyvyyttä, kulttuuria – veto- ja ennen kaikkea pitovoimaa. Näitä asioita Pietarsaaren, Kokkolan, Ylivieskan alueilla ja seutukunnissa on rakennettu.
Tätä työtä Centria on tukenut. Olemme uuden tiedon, tutkimuksen, osaamisen ja oppimisen rakentaja. Alueemme menestyksen mahdollistaja ja osaajien kasvattaja.
Perustan tulevalle luo uusi strategiamme, jonka myötä Centria haluaa näyttää suuntaa kestävämpään, parempaan tulevaisuuteen. Alueen elinvoima ja menestys lähtevät yhteistyöstä ja kumppanuudesta. Yksilötasolla menestys tarkoittaa kestäviä työuria ja tutkintoja. Niihin Centrian strategia tähtää.
Centrian on oltava entistä vahvempi ja osaavampi, jotta se voi auttaa alueensa tulevaisuuden rakentamisessa. Tämä tarkoittaa oman tekemisen vahvistamista ja palvelujen kehittämistä. Näihin asioihin Centria vuoden 2024 aikana panosti. Varautuminen vaatii malttia. Centria on ollut useita vuosia vahvassa kasvussa. Nyt oli aika panostaa osaamiseen, henkilöstöön ja esihenkilötyöhön. Jotta olemme valmiita tulevaan.
Vuosi 2024 oli Centria-ammattikorkeakoulun 32. toimintavuosi. Se tarvittiin, jotta olemme valmiimpi uuteen.
Kiitoksia kaikille yhteistyökumppaneille ja sidosryhmillemme. Yhdessä voimme rakentaa alueen menestystä.
Tulevaisuus tehdään yhdessä!
Tapio Huttula, rehtori, toimitusjohtaja
Vuosi 2024 lukuina
*lähde: Meltwater-media-analyysi.
Mainepisteet annetaan asteikolla 0–100. Alle 50 pistettä
indikoi kielteistä mainetta, 50 merkitsee täysin neutraalia,
ja yli 50 pistettä myönteistä mainetta.
Opetus
Centriassa aloitti vuonna 2024 noin 1 300 opiskelijaa. Heistä noin 580 on ensikertaista uutta AMK-tutkinnon opiskelijaa. Hakijoita oli yhteensä noin 12 000 ja heistä 5 600 oli valinneet Centrian ensisijaiseksi hakukohteeksi. Suosituimmat hakukohteet olivat sosiaalialan monimuotokoulutus sekä sähkö- ja automaatiotekniikan monimuotokoulutus. Uutena koulutuksena alkoi tietojenkäsittelyn tradenomikoulutus.
Opetuksen kehittämisessä panostettiin vuonna 2024 erityisesti pedagogiseen kehittämiseen, opintojen seurantaan ja sujuvoittamiseen, verkostojen rakentamiseen ja jatkuvaan oppimiseen. Pedagoginen kehittäminen on nyt keskitetty suoraan opetusjohtajan alaisuuteen ja jatkuvasta oppimisesta vastaa oma tiiminsä. Jatkuvan oppimisen osalta ensiaskeleet kohti uuden strategian mukaisia tavoitteita on näin otettu.
Lähde: AVOP-kysely, asteikko 1-7
Koulutusvienti
Koulutusviennnin osalta Centria on tehnyt opetus- ja kulttuuriministeriön vastuullisen kansainvälistymisen mukaisia toimenpiteitä ja keskittynyt kehittämään kv-opiskelun laatua. Samalla opiskelijoiden kokonaismäärä on laskenut ja Centrian tutkinto-opiskelijoista 15 % on tällä hetkellä ulkomaalaisia. Vuonna 2024 kv-ohjelmista valmistui ennätysmäärä, 199 ulkomaalaista opiskelijaa.
Kansainvälisistä opiskelijoista suurin osa tulee EU/ETA-alueen ulkopuolelta pääasiassa Etelä-Aasiasta, Kaakkois-Aasiasta, Kiinasta ja Pohjois-Afrikasta. Apurahoja kohdennettiin early bird -paikan vastaanottaneiden alennuksiin sekä 60 opintopistettä lukuvuoden aikana suorittaneisiin. Apurahan minimivaatimuksena on normatiivinen tutkinnon suorittamistahti.
Muut koulutusviennin hankkeet suuntautuvat Kiinaan, jossa toteutetaan kahta Kiinan opetusministeriön hyväksymää Joint Programmea. Toinen jo pidempään jatkunut on kemiantekniikan alalla Liaoning Petrochemical Universityssä ja toinen syksyllä 2022 alkanut IT-ohjelma Guangzhou Maritime Universityssä.
Lukuvuosimaksullisia tuplatutkintoja suoritettiin kuusi vuonna 2024. Uusia lukuvuosimaksullisia tuplatutkinto-opiskelijoita saapui Kiinasta ja Marokosta. Osana liiketoimintaa toteutettiin vaihto-opintoja ranskalaiselle ESIEA-korkeakoululle. Lisäksi toteutettiin UAS Pathwaytä tekniikan alalla. Tilauskoulutuksesta (top up Suomessa) valmistui kaksi egyptiläistä sairaanhoitajaa.
Uraseuranta – uusia osaajia alueelle
Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen uraseurantakysely toteutetaan vuosittain viisi vuotta sitten AMK- ja YAMK-tutkinnon suorittaneille. Vuoden 2024 kysely osoittaa, että Centriasta valmistuneet työllistyvät hyvin omalle alalleen ja ovat tyytyväisiä tutkintoonsa. Centria-ammattikorkeakoulu sijoittuu kansallisessa uraseurantakyselyssä kärkipäähän kaikilla koulutusaloilla.
Alumnitarinoita



Sähkö- ja automaatiotekniikka
Heikki Virkkala
Head of Electric Works (Tuotantovastaava, sähköasennukset)
Esari Ab
TKI-toiminta
Centrian tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta (TKI) perustuu osaamisen, teknologian ja uuden tiedon nopeaan soveltamiseen käytäntöön. Centria edistää alueen ja sen yritysten uudistumista ja kansainvälistymistä sekä uuden liiketoiminnan syntymistä. Vuosina 2023 ja 2024 Centria on osallistunut aktiivisesti erilaisiin alueellisiin ja alakohtaisiin yhteistyöryhmiin ja yhteistyöprojekteihin. Merkittävä asiakasrahoituksen määrä kertoo Centrian TKI‐toiminnan ja palvelujen kohdentuvan elinkeino- ja työelämän kannalta tärkeisiin kehittämiskohteisiin.
EU-ohjelmakausi 2021–2027 on käynnistynyt hyvin, ja uusia hankkeita on aloitettu suunnitellusti. Hankevalmistelujen määrää on onnistuttu kasvattamaan, mikä näkyy noin 25 prosentin nousuna rahoittajille jätettyjen hankehakemusten määrässä. TKI-toiminnan volyymin nopea kasvu viime vuosina on lisännyt tarvetta uudelle organisoinnille, ja tätä valmisteltiin koko vuoden ajan. Uusi organisaatiorakenne otettiin käyttöön 1.1.2025.
Toimintaohjelman keskeisimmät tavoitteet ovat osaamistason nostaminen, vaikuttavuuden vahvistaminen ja kansainvälisten hankkeiden määrän kasvattaminen. Näillä pyritään vastaamaan toimintaympäristön haasteisiin, joista merkittävimpiä ovat Centria-alueen suuret investointisuunnitelmat sekä Suomen kansallinen tavoite nostaa TKI-investoinnit 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Osaamistason nostamiseksi Centria on sitoutunut toteuttamaan CoARA:n (Coalition for Advancing Research Assessment, Yhteisö tutkijanarvioinnin kehittämiseksi) periaatteita. Samalla urapolkuja tarkennetaan ja kehitetään. Organisaatiouudistuksen yhteydessä mahdollistettiin myös uusien kärkitutkimusryhmien perustaminen. Ensimmäinen kärkitutkimusryhmä, Robotiikan ja tekoälyn kärkitutkimusryhmä, aloitti toimintansa 1.1.2025. Sen tavoitteena on asemoitua kansallisesti ja kansainvälisesti tunnustetuksi tutkimusryhmäksi, joka tukee esimerkiksi väitöstyön tekemistä.
Kansainvälisten hankkeiden määrän kasvattaminen mahdollistaa entistä vaikuttavampien ja korkeatasoisempien hankkeiden valmistelun. Tätä varten Hankevalmistelut ja verkostot -tiimin toimintaa on tiivistetty ja sen painopisteitä tarkennettu. Tiimi pyrkii aktiivisesti kehittämään osaamistaan Business Finlandin ja Suomen Akatemian rahoitushakemuksissa sekä vahvistamaan kansainvälisiä yhteistyöverkostoja.
Centrian henkilöstö
Alueen dynaamisuus, investointisuunnitelmat ja kasvu edellyttävät Centrialta kykyä vastata elinkeinoelämän tarpeisiin. Ammattikorkeakoulun opiskelijamäärä ja TKI-toiminnan volyymi ovat kasvaneet. Tämän takia myös Centrian henkilöstön määrä on kasvanut. Tavoitteena on ollut hallittu kasvu, joka turvaa toiminnan laadun ja henkilöstön hyvinvoinnin. Vuoden 2024 aikana Centrian organisaatiota täsmennettiin ja esihenkilöiden määrää lisättiin, jotta henkilöstön tarpeista pystyttiin huolehtimaan.
Töissä Centriassa
Vuoden 2024 uutisia

Yhteistyöt ja kumppanuudet
Centria, SAMK ja SeAMK
Ystävänpäivänä 2024 allekirjoitettiin strateginen kumppanuussopimus Satakunnan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen kanssa. Sopimus on luonteeltaan pyrkimys resurssiviisauteen: mitä kolme itsenäistä ammattikorkeakoulua voi tehdä yhdessä kohdentaen resurssejaan järkevästi, esimerkiksi järjestelmien kehittämisessä tai kehittäessään opetusta ja TKI-toimintaansa. Yhteistyö on lähtenyt käyntiin hyvin ja temaattiset yhteystyöryhmät ovat vieneet asioita eteenpäin vauhdilla. Yhteistyön hyödyt tulevat pitkällä tähtäimellä näkymään laaja-alaisesti.
Centria ja Åbo Akademi
Åbo Akademi ja neljä länsirannikon ammattikorkeakoulua, mukaan lukien Centria, sopivat vuonna 2024 kansallisesti merkittävän yhteistyön käynnistämisestä tutkijakoulutuksen osalta. Åbo Akademi tulee mahdollistamaan Turun ja Satakunnan ammattikorkeakoulujen sekä Centria- ja Novia ammattikorkeakoulujen TKI-henkilöstön hakeutumisen yliopiston järjestämään tutkijakoulutukseen. Hankkeen tarkoituksena on lisätä tutkijakoulutuksen rahoitusta sekä tukea osaamisen lisäämistä erityisesti soveltavassa työelämälähtöisessä tutkimuksessa.
Centria Talent Boost
Kansainvälisten opiskelijoiden työllistymisen tukemista on jatkettu Centrian Talent Boost -toiminnan kautta sekä koordinoiden alueellista Talent Hubia, jota toteutetaan yhdessä ammatillisen koulutuksen, muiden korkeakoulujen, kuntien, elinkeinoyhtiöiden, yrittäjäjärjestöjen, Pohjanmaan kauppakamarin, liittojen ja vapaan sivistystyön kanssa.
Alueellista ja alakohtaista yhteistyötä
Vuosina 2023 ja 2024 Centria on osallistunut aktiivisesti myös erilaisiin alueellisiin ja alakohtaisiin yhteistyöryhmiin ja yhteistyöprojekteihin. Merkittävä asiakasrahoituksen määrä kertoo Centrian TKI‐toiminnan ja palvelujen kohdentuvan elinkeino- ja työelämän kannalta tärkeisiin kehittämiskohteisiin. Palvelumyynti ylitti jälleen 2 miljoonan euron rajan ja on tulosta määrätietoisesta työstä.
Vastuullisuus

Vuonna 2024 Centrialle luotiin Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden toimintaohjelma 2024-2026 sekä Eettiset toimintaperiaatteet (Code of Conduct).
Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden keskeisenä tavoitteena on tunnistaa ne alueet, joilla uskomme meillä olevan suurimmat mahdollisuudet vaikuttaa sekä ne tavat, joilla haluamme ja voimme vaikuttaa. Lisäksi olemme sitoutuneet kaikkien ammattikorkeakoulujen yhdessä kehittämään ja Arenen koordinoimaan Kestävän kehityksen ohjelmaan.
Hiilijalanjälki laski vuodesta 2023, jolloin hiilijalanjälki oli 2 262 tCO₂.
Talous
Yhtiön tulos tilikaudelta 2024 on 416 916,83 euroa voitollinen. Ammattikorkeakoulun kokonaistuotot vuonna 2024 olivat 32 917 940,90 euroa ja ne pienenivät edellisestä vuodesta 1 146 689,72 euroa (-3,37 %).
Keväällä 2024 Centria kävi tulossopimusneuvottelut opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa ja sai myönteistä palautetta toiminnastaan. Sopimus vuosille 2025–2028 allekirjoitettiin tammikuussa 2025. Centria sai strategiarahoitusta digivihreän siirtymän tukemiseen (500 000 €/v), kansainvälisten opiskelijoiden integroitumiseen ja työllistymiseen (400 000 €/v) sekä korkeakouluyhteisön hyvinvointiin ja koulutustason nostoon (100 000 €/v). Uuden sopimuksen myötä tutkintotavoitteet nousevat 31 %.
Tapahtumia vuoden varrelta
Kevätjuhla
Kevätjuhlaa ja valmistujaisia vietettiin 7.6.2024.
Tammi-toukokuussa valmistui 234 opiskelijaa
Coppa West
Yhteistyössä SAMKin ja SeAMKin kanssa toteutettu Coppa West -jalkapalloturnaus keräsi yhteen n. 300 osallistujaa tuoden esille alueen kansainvälisiä osaajia.
Coppa West
Tervatynnyri-pitchauskilpailu
Vuoden 2024 Tervatynnyri herätti paljon kiinnostusta ja toi esille innovatiivisia ratkaisuja sekä uusia tapoja lähestyä liiketoiminnan haasteita.
Tervatynnyri
CentriaOpen
2. asteen opiskelijoille järjestettyä CentriaOpen-tapahtumaa vietettiin leffa-teemalla.
CentriaOpen -hakijatapahtuma
Centria TKI avoimet ovet
Tapahtumassa oli kattavasti esillä Centrian tutkimuksen ja kehityksen osaamista, tutkimusta, kehittämistä, tuloksia, laitteita ja hankkeita.
TKI avoimet ovet
Recruiting Active People
Recruiting Active People -rekrytointitapahtuma tekniikan ja liiketalouden opiskelijoille keräsi mukavasti väkeä Talonpojankadun kampukselle
Tapahtuma järjestetään uudelleen vuonna 2025
Laajaa konserttitarjontaa
Mm. Ostrobothnian Folk Orchestra eli OFO esiintyi Keski-Pohjanmaan Konservatorion Konserttisalissa.
Monipuolinen musiikkitarjonta
Henkilöstön After work -tapahtuma
Henkilöstölle järjestetty After work -tapahtuma kokosi työkaverit yhteen kolmelle kampukselle Elämäni biisi -teemalla.
Centria työpaikkana
Joulujuhla
20.12. vietettiin joulujuhlaa ja juhlittiin valmistuneita.
1.6.- 31.12.2024 välisenä aikana valmistui 486 opiskelijaa
Hoitotyön koulutus Keski-Pohjanmaalla 50 vuotta
Joulukuussa juhlittiin hoitotyön koulutuksen 50 vuotismerkkipaalua Keski-Pohjanmaalla.
Sairaanhoitajan tutkinto