Satelliittiviestintä on keskeinen osa globaalia tiedonsiirtoa, mutta satelliittien tietoturvassa on vielä paljon toivomisen vaaraa. Onneksi tämän viestintämuodon suorituskykyä voidaan kuitenkin arvioida mittausten avulla.
Vuosia sitten osallistuin nuorisotyöalan työpajaan, jossa meidät jaettiin neljään ryhmään suunnittelutehtävää varten. Työpajan vetäjä teki ryhmäjaon minulle uudella menetelmällä: hän piirsi taululle neljä kuviota ja pyysi meitä valitsemaan niistä sen, joka tuntui eniten omalta. Kuviot olivat neliö, ympyrä, kolmio sekä epämääräinen, kaoottinen ”viiva-nuttura”. Asetuimme ryhmiin sen mukaan, minkä kuvion valitsimme, ja aloimme työstää tehtävää isoille papereille.
Tervatynnyri on pitchauskilpailu, jossa ideat laitetaan liikkeelle ja ihmiset kasvavat niiden mukana. Matkan aikana omaa ideaa kehitetään ja finaalissa nähdään, mihin asti se voi kantaa. Tässä blogitekstissä avaan kilpailun koordinaattorin ajatuksia ennen vuoden 2026 kisan julkaisua.
Istun yhdessä messualueen täyteen ahdetuista lounasravintoloista. Ihmisvilinä on näkymäni ja satojen eri äänten sorina taustamusiikkini. Ensi silmäyksellä messuhallissa avautuva näyttämö on sekamelska tavoitteita, agendoja, tiukkoja aikatauluja ja intensiivisiä katseita. Joku näyttää innostuneelta, toinen huolestuneelta, kolmas keskittyneeltä ja neljäs hieman hämmentyneeltä. Kaikki ovat paikalla syystä.
Vuoden 2026 alkupuolella käynnistyi kolmen alueemme koulutus- ja kehitysorganisaation, Centria-ammattikorkeakoulun, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDUn ja Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Kpedun, yhteinen teknologian ja osaamisen siirtokeskus eli TOSi-keskus.
Risteyksessä on rastilippu. Siitä näyttää kulkevan ukkoa ja akkaa, nuorta ja vanhaa, perheitä, porukoita, sekalaista sakkia. Metsän reunassa on väkeä kaikkeen lähtöön. Osa istuu reppujensa päällä hikisenä tutkien karttaa ja selittäen jotakin vieressä istuvalle. Suurin osa näyttää olevan vasta lähdössä. He eivät kuuntele ”hikisiä keskusteluja” – ne käydään vasta oman suorituksen jälkeen. Kaikki tuntuvat olevan tuttuja toisilleen ikään ja kokoon katsomatta. ”Miten meni? Onko äiti vielä metsässä? Minkä reitin kiersit… ”
Avoin ja vastuullinen tiede mainitaan hanketoiminnassa usein rinnakkain, mutta mitä ne oikeastaan tarkoittavat käytännössä? Käsitteet vilahtavat hankesuunnitelmissa, rahoittajien ohjeissa tai erilaisissa strategiapapereissa, usein myös samassa yhteydessä. Ei siis ihme, että herää kysymys: puhutaanko nyt yhdestä ja samasta asiasta vai eri näkökulmista, jotka pitäisi huomioida? Tässä kirjoituksessani tarkastelen avoimen ja vastuullisen tieteen eroja ja yhtäläisyyksiä hanketyön näkökulmasta – sekä sitä, miksi niiden ymmärtäminen voi helpottaa työtä käytännössä.
Elämme haastavia aikoja. Tällä hetkellä maassamme on paljon työttömyyttä ja avoimiin työpaikkoihin saattaa olla tuhansia hakijoita. Helsingin Sanomat uutisoi muutama viikko sitten, että Puuiloon oli vaikeampi päästä kesätöihin, kuin päästä opiskelemaan lääkikseen.
Kuluvalla viikolla vietetään kirjastoissa Viikko 17 -nimeä kantavaa kansainvälistä kestävän muutoksen ja kehityksen teemaviikkoa, joka liittyy YK:n Agenda 2030 -tavoitteisiin. Viikon ideana on tehdä kestävää kehitystä ja Agenda 2030 -tavoitteita näkyväksi kirjastoissa. Mukaan ilmoittautuneet kirjastot viettävät viikkoa kukin valitsemallaan tavalla. Centria-kirjasto on myös ilmoittautunut mukaan teemaviikolle kirjavinkkien, kirjanäyttelyiden ja some-postausten kera.
CentriaNews on Centria-ammattikorkeakoulun uutiskirje, joka ilmestyy keskimäärin kerran kuukaudessa. Asiakaskirjeessä kerrotaan Centrian ajankohtaisista asioista, tapahtumista, koulutuksista, hankkeista ja julkaisuista.